Sioma: Laadukas kotisivu-uudistus avaimet käteen periaatteella | Kotisivut Savonlinna

Verkkosivuprojekti starttasi aloituspalaverilla Savonlinnassa. Sovittiin että Sioman kaverit toimittavat materiaalit ja täällä päässä huolehditaan lopuista.

Lähtökohtana projektille oli selkeyttää yrityksen kotisivuja ja yhdistää Sioma Oy:n ja LVI Sioma Oy:n toiminta fiksusti saman sivuston alle. Vanhalla sivustolla käytettävyys ontui, esimerkiksi yhteystietoja oli hankala löytää.

Verkkosivuston ilmettä päivitettiin ja ulkoasusta tehtiin nykyaikaisen näköinen. Vanha ilme oli synkkä - se muutettiin. Sivusto tehtiin mobiilikäyttöön sopivaksi.

Projektin lopuksi asiakkaalle tehtiin ohjeet sivuston käyttöön.

kotisivut Savonlinna

verkkosivut savonlinna sioma

sioma kotisivut

"Tärkeintä meille oli, että Jesse toteuttaisi sivut avaimet käteen-periaatteella"

"Edellisestä kotisivujen päivityksestä oli kulunut jo lähes kymmenen vuotta. Kotisivumme olivat vanhentuneet, eikä sivut toimineet oikealla tavalla mobiilissa. Olimme miettineet jo pidemmän aikaa kotisivujen päivittämistä, mutta kenelläkään ei oikein ollut aikaa perehtyä niihin. Jesse otti yhteyttä juuri oikeaan aikaan ja teki meitä miellyttävän tarjouksen kokonaisuudesta."

"Tärkeintä meille oli, että Jesse toteuttaisi sivut avaimet käteen-periaatteella. Koko projekti eteni suunnitellusti ja valmista tuli sovitun aikataulun puitteissa. Kotisivuistamme tuli nykyaikaiset ja asiakasystävälliset. Olemme kokonaisuuteen todella tyytyväisiä."

- Joni Koistinen, LVI Sioma Oy - Savonlinna

Sioma Oy ja LVI Sioma Oy

Sioma Oy on vuonna 1997 perustettu yritys, jonka sähköurakointitoiminta on alkanut maaliskussa 1998. Yhtiöllä on toimipaikat Savonlinnassa ja Mikkelissä. Sioma Oy on rekisteröity teleurakointiliike, jolla on oikeudet sekä puhelinjohtoverkkojen että yhteisantennijärjestelmien rakentamiseen ja ylläpitoon.

LVI Sioma Oy on savonlinnalainen täyden palvelun LVI-talo, mikä tarjoaa muun muassa LVI-urakoinnin, LVI-suunnittelun ja LVI-tarvikkeiden vähittäismyynnin palveluja pääasiassa Itä-Suomen alueella. Yritys on perustettu vuonna 2010.

sioma.fiPyydä tarjous verkkosivuista